perjantai 1. elokuuta 2014

Viikko 4 - voimankäyttökurssi




"Luojan kiitos on perjantai.." Soittivat meille keskusradiosta ennen kuin vapaa-aika alkoi. Mikäs tässä perjantaitaan taas täällä kassulla viettäen :D takana ihan huikee viikko ja edessä varmasti vielä huikeempi viikonloppu. Voimankäytönkurssi on ollut täyttä parhautta! On päässyt tekemään aidosti mielenkiintoisia asioita todella hyvässä opetuksessa ja loistavassa ilmapiirissä. Kertaakaan ei ole kukaan tullut lyttäämään yhtään mistään vaan porukan henki on pysynyt korkeella ja kaikki on antanut vähintäänkin parhaansa. Mitä kaikkea ollaan viikon aikana tehtykkään? No harjoiteltu erilaisia kuljetus- ja hallintaotteita 30-asteisella urheilutalolla (eli vuodatettu litrakaupalla hikeä), harjoiteltu patukalla lyömistä oikein, oikeeseen paikkaan oikealla hetkellä, käskytetty "sotilaspoliisi! Pysähdy tai käytän voimakeinoja!", käsiraudoitettu, tehty turvallisuustarkastuksia, harjoiteltu oc-sumuttamista ja nähty sotakoiranäytös.

Viikon kohokohtana kuitenkin tiistainen oc-altistus, joka kylläkin sillä hetkellä tuntui elämäni kurjimmalta tovilta. Saatiin paprikasumutetta naamaan, jonka jälkeen meille määrätyt auttajat opastivat kivusta vaikeroivat, sokaistut ja henkeä haukkovat kohdehenkilöt vesiämpäreille saamaan apua. Se polte oli ihan käsittämätön, silmiä sattu aivan saatanasti eikä meinannu saada henkeä. Tuossa tilassa ei voinu kuin tärisevänä ja puoliksi paniikkikohtauksen vallassa turvautua ventovieraaseen auttajaansa ja luottaa siihen, että hän opastaa mahdollisimman äkkiä vesipisteelle. Vesi ei kylläkään tuonut välitöntä helpotusta vaan kärvistely kesti noin vartin. Kun sietämätön kipu vihdoin loppui, naama oli aivan tulipunaisena, silmät turvoksissa ja vaatteet läpimärkinä.. Ei ollut häävi olo, mutta jälkeenpäin voisin melkein sanoa että oli sen verran ainutkertainen kokemus, ettei kaduta yhtään! :D

Viikonloppuna olisi vielä ohjelmassa soveltavia harjoituksia kaikilta osa-alueilta ja kirjallinen koe. Hiukan jännittää läpäisenkö tämän kurssin, koska sekään ei ole ihan itsestäänselvyys. Ainakin olen parhaani antanut ja kokeeseenkin jopa lukenut :D nyt kun saisi pidettyä hermot kurissa vielä "tositilanteissa" ja muistaa kaikki opittu!

Tämä viikko on ollut ehdottomasti tähänastisen intin paras ja halu päästä SKOI-puolelle on vain moninkertaistunut. Sormet ja varpaat ristiin, että pääsisin miehistöön!

Ystävistä parhain tuli moikkaa minnuu sotkuun eilen. Hiukan kyllä nolotti kun piti päästä kuuden jälkeen vapaalle ja olin sotkussa 19:20 koska yleinen sähläys.. Onneks gonaspol vm.2012 jaksoi venailla :)


Meillä on tällä väliaikaismajoituksessa toisen kurssilaisen kanssa yhteinen kaappi, joka on ehkä särmin ikinä....


LomaTJ7 ja ens viikolla paluu ryynäyksen pariin omaan yksikköön.....

2 kommenttia:

  1. Pidän sulle peukkuja, jotta pääsisit sotakoirahommiin! :) Oma poikaystäväni oli koirapuolella Kajaanissa ja tykkäs älyttömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos peukuista! Koirahommat olisivat takuulla sitä mieluisinta puuhaa ainakin itselleni! Kunpa kaikki menis putkeen ja haaveet ei kaatuis :D

      Poista