keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Aamut ne vain vähenee - TJ14

Meikä on taas lomilla! Viime viikonloppu kului gineksessä, joten ajattelin että on hyvä käyttää vikat lomapäivät pois ja lähteä jo keskiviikkona Erin kanssa loikoilemaan kotiin. Alkuviikon olin aivan rikkipoikkihajalla viikonlopun lenkitysten (5koiraa/päivä) ja tarhahuoltojen jäljiltä. Käytiin tuon gineskidutuksen lisäksi vielä parin tupalaisen kanssa potkunyrkkeilytreeneissä ja ne kyllä viimeistelivät totaalisen välikuoleman :D Onneksi nyt on 4 päivää tehokasta lepo- ja rentoutumisaikaa edessä, sillä ensi viikko kuluu kokonaisuudessaan harjoituksessa!

Koko skoissa viettämäni ajan odotin, koska pääsen johonkin "kunnon" harjoitukseen (eli isompaan harjoitukseen, jonne lähtee vain osa meistä). Kerta toisensa perään listalta ei ole löytynyt nimeäni ja olin jo luopunut toivosta. Sain kuitenkin viime viikolla kuulla, että pääsen ensi viikolla Helsinkiin harjoitukseen! Niin huikeeta ja samaan aikaan niin hajottavaa :D Minulle ei lähde koiraa mukaan, eli viimeiset hetkeni intissä joudun olemaan erossa Eristä... Se suorastaan vituttaa.

Viikonloppu oli todellinen Via Dolorosa, hommat veny vapaa-ajalle ja jalat huusivat hoosiannaa

Täs mä ja Ulpu, jota kiinostaa ihan kybäl + kokardi vinossa :D

Harjoitukseen pakkaaminen on aina yhtä tuskaa!

Sotkusta tärkeitä hankintoja :|

Eri vähän autto saamaan kaappii teksikuntoon :)

Kurssilaukku täynnä kotiin roudattavaa, Erin koirareppu ja kauppakassi.. Oli meinaa kantaminen!

Jännityksellä odotan, mitä ensi viikko tuo tullessaa. On ollut ainakin selkä ja hartiat aivan pirun kipeinä, että aamuja vain minulle tetsarin kanssa :) Kohta pitäisi kai kotiutuakin... Mitä jos ei halua?

12 kommenttia:

  1. On ollut kyllä mukavaa luettavaa nää sun postaukset.
    Ihalen naisia jotka käy armeijan, eli tottakai sinuakin! :)

    Jatkatko blogin kirjoittamista kotiutuksen jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inttiblogi varmaankin hiipuu pikkuhiljaa, mutta jatkan muiden blogieni päivittämistä
      kamalankiva.blogspot.com
      lonnijastasykkijaksi.blogspot.com

      Poista
    2. Okei, olenkin lukijana tuolla kamalan kiva blogissa :)

      Poista
  2. On ollu iha huikeeta seurata sun matkaa siellä intissä <: Ite oon kanssa miettinyt nyt puolisen vuotta josko hakisin inttiin, mutta se tuntuu tosi pelottavalta. Tiiän, että mua tulee harmittamaan, jos en sinne hae, mutta pitää vielä pistää mietintämyssy päähän ! Hauskoja ja unohtumattomia viimeisiä päiviä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitos! Suosittelen hakemaan inttiin jos siltä tuntuu, ettei tosiaan sitten myöhemmin harmita :)

      Poista
  3. Jälkiaukki ja sopimussotilas! Jos välttämättä ei koskaan kotiutua halua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirapuolella tuo ei oikein ole vaihtoehto :/

      Poista
  4. Ulpu on tuttu koira mulle. Tiedän mistä se on Niinisaloon tuotu, mutta en viitsi tähän kirjoittaa :) Ihana koira se on, vähän hömppä vaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole paljoakaan päässyt Ulpun kanssa olemaan, mutta vaikuttaa melko energiseltä koiralta :D Kuten myös Ässäkin :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Mahtava blogi ja on ollut kiva seurata. Itseänikin kiinnostaa kovasti hakea sotakoiraohjaajaksi mutta aika näyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En voi kuin suositella näitä hommia!

      Poista