sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Tee se itse-kotiutumiskuva

Onnistuin skippaamaan kotiutumisvalokuvauksen olemalla harjoituksessa juuri silloin, kun olisi pitänyt istua kameran edessä.. Just meikäläisen tuuria, mutta onneksi kotistudion saa pystytettyä alta aikayksikön ja vaikkei lopputulos olekkaan ihan niin pro kuin ammattikuvaajalla, niin kyllähän nuo kelpaavat. Ja sainpahan Erinkin mukaan kuviini!


Kuvat oli pakko ottaa parvekkeella, jotta valo riittäisi edes melkein kuvaamiseen. Tausta onkin sitten vähän sitä sun tätä, on ikkunanlautaa ja ovilistaa ja ja.. Eipä takerruta pikkuseikkoihin kuitenkaan :D




Viimeinen lomiltapaluu lähenee ja kohta tämä kaikki jo rutiiniksi muodostunut loppuu. Vetää melko sanattomaksi.. Palataanpa asiaan kotiutumisen jälkeen mikäli säilyn hengissä tj0-riennoiltamme! Keskiviikkona tulemma porukalla Poriin juhlimaan, torstaina vedetään henkeä ja perjantaina lähdetään tj0-risteilylle. Wish me luck!

Eri kiittää ja kuittaa. Toivokaamme hänelle antoisaa jatkoa sotakoirana ja hyviä eläkepäiviä sitten joskus, kun niiden aika koittaa!

8 kommenttia:

  1. Voi ei! Ihana toi vika kuva ❤

    VastaaPoista
  2. Todella outoa ajatella että olet nyt kasarmin aitojen ulkopuolella. Tulee itsellekkin ihan surku ole sun puolesta :D Toivottavasti kotiutumis bileet on menny mukavasti. Mites tästä eteenpäin nyt sitten ? :) p.s saadaanhan pian hiustenlaitto vinkkejä ja mitä kannattaa intiin ottaa mukaan? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä outoa, ei meinaa vieläkään tottua ajatukseen :D Teen vinkkipostauksia blogiin kunhan kaikki tämä tohina tästä ympäriltä laantuu :)

      Poista
  3. Moi! Oli pakko kommentoida tänne ja kysäostäkin erästä asiaa. Kuitenkin aivan ensimmäiseksi todella kiva lukea tätä sun blogia kun se intti itseäkin kiinnostaisi ja tarkoitus olisi kesällä 2016 sinne lähteäkin kunhan lukio loppuu 2016 keväällä. Eli heti lukiosta haluaisin kasarmin ihmeelliseen maailmaa. :D Aavistuksen jännittää jo aivan siitäkin syystä että hieman olen pihalla hakujutuista yms.....
    Mutta sitten ne pari kysymystä, joihin toivottavasti vastaisit...
    ENSIN: En vielä tänä keväänä hakenut, mutta uskoakseni kesän 2016 satsiin ei ole keväällä 2016 mahdotonta hakea???
    TOISEKSI: Kun sitten laitan paperit 2016 keväällä aluetoimistolle niin saanko minä silloin kutsupaperin postissa "kutsuntoihin/valintoihin"? Jos saan onko tilaisuus siis tuo yhteinen ikäluokkani poikien kanssa?
    ja vielä KOLMANNEKSI: Jos tällaista edellämainittua kutsunta/valintatilaisuus- paperia ei tule (tai samanlaista tilaisuutta ei ole) niin miten se sitten toimii?
    Olisin todella todella todella kiitollinen jos vastaisit ja vaivautuisit avaamaan tuota käytäntöä minulle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos!
      Ekaan: Itse hain pistin paperit tammikuussa 2014 postiin ja pääsin 2/2014 erään, eli ei todellakaan ole mahdotonta!
      Tokaan: Hakemus kannattaa laittaa ajoissa menemään! 1.3 taitaa olla viimeinen päivä, mutta koko vuodenhan se haku siellä on käynnissä. Tilaisuus on naisilla erillinen, pojat menevät kutsuntoihin, me menemme nimenomaan valintatilaisuuteen.
      Kolmanteen: Uskoisin, että kutsu valintatilaisuuteen kyllä tulee kaikille hakeneille mikäli asiat ovat ok (lääkäriltä on saatu A:n paperit ja muutenkin hakemus täytetty asianmukaisesti).
      Kutsu valintatilaisuuteen tuli muistaakseni maaliskuun lopulla ja itse tilaisuus oli huhtikuussa. Onnea odotukseen ja tsemppiä valmistautumiseen! :)

      Poista
  4. Voi kiitos ihana kun vastasit!
    Tämä avasi minulle niin paljon ja sain syyn huokaista helpotuksesta :D Eipä siis muuta kuin päivämääriä muistiin, papereita täyttelemään ja oikein mukavaa kevättä ja kesän odotusta sinulle. :)

    VastaaPoista
  5. Hei olitkos tänään viitasaaren markkinoilla kun taisin nähdän sut siellä enkä kehannu tulla puhumaan ku en tienny olitko se sinä nii en tullu sitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! En kyllä ollut Viitasaaressa tai edes markkinoilla eilen :) Ollut varmaan joku kaksoisolentoni asialla :D

      Poista