lauantai 12. heinäkuuta 2014

Eka viikko armeijan vihreissä

Heippa! Vihdoinkin kerkiin tännenkin kirjoittelemaan! Oon elossa ja yhtenä palana, kiirettä vaan on pitänyt, olis tosi kiva kirjotella mitä kaikkea on tapahtunut maanantaista eteenpäin, mutta en kertakaikkiaan edes muista puoliakaan.. No yritän jotain sinne päin nyt ainakin ja pahoittelen typoja jo valmiiksi, kännykällä on veemäistä kirjoittaa :)

Maanantaina lähdettiin ajelemaan Porista Niinisaloon puolen päivän maissa. Vika kuva siviilistä..


Olin vähän ennen yhtä Niinisalossa ja siitä alkoi melkoinen rumba. Ensin käytiin hakemassa tieto, mihin yksikköön meidät on sijoitettu. Minulle napsahti paikka ykköspatterista eli 1PTRI.. Harmitti koska halusin 3.jääkärikomppaniaan, josta on kätevämpi päästä sotakoirapuolelle. Ei auttanut kuin niellä pettymys ja siirtyä luokkaan odottaa, että meidät ohjataan omaan yksikköön. Yksikössä täytettiin lappuja ja päästiin omaan tupaamme. Jänniti kauheesti, millaisia tupalaisia minulla olisi ja alkuunsa tuntui tosi oudolta istua kahdeksan muun täysin tuntemattoman naisen kanssa odottelemassa.. Venailtiin pari tuntia kunnes alkoi tapahtumaan. Haettiin petivaatteet ja tehtiin punkat. Aika helppo homma ja ei ole ehdotonta särmyysvaatimusta. Petivaatteiden jälkeen piti hakea muita varusteita, mutta mentiinkin pävälliselle. Tuntui tyhmältä istua ruokalassa farkkusortseissa.. :D Loppupäivä ihmeteltiin uusia varusteitamme, opimme perusasioita käyttäytymisestä armeijassa ja tultiin tutuksi tupalaisten kanssa. 


Se kuuluisa eka aamu ei ollut yhtään niin ihmeellinen kuin olin kuvitellut.. Herätys pamahti klo 6 ja siitä oli välittömästi kusitesti. Luojan kiitos ohjatut aamutoimet on poistettu käytöstä, joten aamuisin kerkee melkein sekä pesemään hampaat että vessaan - melkein. Käytiin myös rokotuksilla. Toisesta päivästä en oikein muista muuta.. Oli oppitunteja ja joka välissä syötiin.

Kuvassa meikäläisen melkein särmä punkka :D


Keskiviikkona oli muistaakseni terveystarkastukset ja ööh.. Oppitunteja? Miten ihminen voikin näin äkkiä unohtaa..
Käytetään kaikki alokkaat lenkkareita, kuulemma vasta p-kauden päätteessä saadaan alkaa käyttämään maihareita jatkuvasti.. Eniten noissa rasittaa nuo nauhat, jotka eivät saa näkyä, mutta jotka näkyvät silti kokoajan :D


Lauantai oli eka päivä "tositoimissa". Juostiin cooper, itse pinkoen 2260m. Sen jälkeen lähdettiin ampumaan räkäpäitä eli paukkupatruunoita. Ampumaan siirtyessämme olin delata jakson loppumiseen, kun juostiin puolet matkasta pehmeällä hiekkapohjalla rynkyt kouras ja reppu selässä. Kunnossa on kohennettavaa PALJON jos meinaa suoriutuu täällä kuolemati :D
Saatiin alokaspussit sotilaskodista! Naisten pussi oli ihan mahti! Mun pussista puuttui kylläkin kaikki karkit, kahvilipukkeet ja muistivihko mutta no..


Eka gines ottaa kyllä aivoon, kun kaikki tutut kertovat kuinka porijazzeil on hienoa..
Lauantai-illan iltapalaa sotkussa namnam! 


Mitäköhän muuta voisin kertoa.. No, ainakin sen, että sain ihan sairaan mahtavat tupakaverit! Tämä eka viikko on hajottanut melkoisesti, on ollut koti-ikävää ja paikat kipeinä, mutta tuossa porukassa se kaikki kamala on unohtunu. Onneksi meidän tupamme ei hajoa vaikka huomenna jakaudutaan cooper-tuloksen perusteella jaoksiin. Itse pääsin 2.jaokseen eli keskitasoon. Sinne halusinkin, joten tyytyväinen olen!
Rötväyspalvelusta liian isoissa sukissa ;)


Ainiin! Pääsin ykköpatterin edustajaksi, hommaan kuuluu kuulemma kokoustamista kerran kuussa ja jotain. Mihin olen mahtanut lykätä nokkani taas :D nostin extempore käteni, kun tykkimiestoimikunnan puheenjohtaja kysyi vapaaehtoisia hommaan ja koska meitä oli kaksi ehdokasta, jouduttiin menemään täpötäyden sotilaskodin eteen perustelemaan miksi tahdomme olla patterimme edustaja.. Yllätyin itsekin etten mennytkään ihan lukkoon vaan sain lyhyesti selitettyä jotain ilmeisesti vakuuttavaa :D

Huomenna on melko lepi päivä, jumalanpalvelusta ja arvomerkkikoetta. Tällä hetkellä särkee polvi ja nilkka sen verran, että lepposuus kuulosta oikein hyvältä! Viikon aikana ovat penikat, nilkat ja polvet alkaneet kiukuttelemaan, eikä olla vielä edes tehty mitään kunnollista! Mä niin meen rikki täällä :D

Sellaiset pölinät täältä tv- ja lukuvapailta :) huomista odotellessa sillä illalla isosiskoni ukkeleineen tulee moikkaamaan meikää sotkuun! Jeij!

"Herra alikersantti, alokas Leino india mike mike ilmoittautuu tv- ja lukuvapailta"

18 kommenttia:

  1. Tsemppiä, blogiasi on ihana seurata, vaikkei armeijaan meno iole itselle vaihtoehto. Kokemuksiasi on kuitenkin mielenkiintoista lukea ja positiivinen asenteesi on piristävää :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä! Tsemppiä tulevaan ja tälläisiä postauksia lisää! Ei oo liian pitkiä ja sulla on kiva tyyli kirjoittaa!

    VastaaPoista
  3. Vittuako meet sinne armeijaan kitiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jospa itte nostasit sen ahteris joskus ylös niin saattas hiki tulla melkosen äkkiä.

      Poista
    2. voi kuule ano, en mää oo viä ees alottanu ruikuttamista ;) Ehkä teikäläisen kantsii pysyy kaukana tästä blogista jatkossa jos tämä postaus tuntu jo liialta :DD

      Poista
    3. Ja fiksummalle anolle: totta turiset ;)

      Poista
  4. Mites teillä Tuomaksen kans menee? Mitä se oli mieltä sun inttiin menosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein on ollut positiivinen asenne meikäläisen inttiinlähtöä kohtaan. Ja siellähän me nyt ollaan sitten molemmat, vierekkäisissä yksiköissä (ei sentään samassa :D)

      Poista
    2. Ai se onki vielä intissä... hurja nainen oot ku lähdit inttiin... Tsemppiä!

      Poista
  5. Kiva että olet intissä:) Tsemppiä! Ota siitä myös hyöty itsellesi äläkä VAIN suorita sitä. Ota upeita tilanne kuvia metsäkeikoilta. Tee niistä tuubiin video! Liity naissankareiden joukkoon.. :D ...

    http://www.youtube.com/watch?v=WA0_p0gyGZ8&list=UUcr_scPBzDBluTV4xyMI0RA


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi ku muistaisi ottaa kaiken vaan irti :D Sykkiessään kuoleman rajamailla ei aina muista, että tämä on elämäni parasta aikaa :D

      Poista
  6. Super hyvä blogi :) -2PTRI :p

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa luettavaa, vaikkakin luen sitä nyt vähän myöhässä :) itsellä intti myös edessä reilun kuukauden päästä, jännittävää! :D

    VastaaPoista