sunnuntai 31. elokuuta 2014

Erikoiskoulutuskausi alkakoon!

Blogi on jälleen julkinen muutaman päivän piilossaolon jälkeen. Olen saanut yllättävän paljon kommenttia tästä blogistani sieltä sun täältä. Ilmeisesti olen kyseenalaistanut liikaa erinäisiä asioita kirjoituksissani ja tämä on herättänyt närää joissain ihmisissä (tai jotain?). Oli miten oli, itse en koe tehneeni mitään kovin suurta rikosta kertomalla suht yleisellä tasolla millaista Suomen armeijassa on olla. Muihin netistä löytyviin inttiblogeihin verrattuna postaukseni ovat aika perussettiä: järjettömiä sotasalaisuuksia en ole mennyt möläyttämään ja netistä löytynee jo miljoona kuvaa esim. taisteluvarustuksesta. Mikäli joku ei ole huomannut, elämme 2000-lukua ja tuskin olen ensimmäinen varusmies, joka kertoo netissä millaista palvelus on. Ymmärrän kyllä, että järki pitää pitää päässä, kun nettiin jotain kirjoittelee :)

Vilalta terveisiä kaikille lukijoille!

Pikkuvinkki niille lukijoille, jotka eivät siedä lukea tälläistä "ruikuttavan mamman helmoissa kasvaneen pilalle hemmoteltun pikkuvauvan" blogia: klikatkaahan sitä ruudun yläkulmassa olevaa raksia ja lähtekää vaikka kaljalle. Turha tulla enää haukkumaan minua kommenttilootaan, en edelleenkään julkaise asiattomia kommentteja. Kiitos!

Muuttohommissa! Tuo reppu + 2 pienempää reppua + ase kannettuna kolmanteen kerrokseen :S
Tykistön punainen lätkä vaihtui yksikkövaihdoksen myötä vihreään. Mää oon nykysi jääkäri.
Torstaina meillä alkoi E-kausi ja pääsin muuttamaan toiseen yksikköön. Nykyään olen tosiaan koirapuolella miehistötehtävissä ja uskon, että tulen viihtymään niissä hommissa todella hyvin. Tutustuminen Niinisalon koiratarhalle teki minuun vaikutuksen: vuonna 2012 rakennetut tilat olivat ihan huippuhienot! Kaikki mahdollinen oli mietitty koirien hyvinvoinnin takaamiseksi. 35-paikkainen tarhakokonaisuus on jopa palkittu Kennelliiton Vuoden koirateko -palkinnolla. Tässä pari artikkelia aiheesta, mikäli tahtoo tietää lisää :)

Sotakoirille uudet tilat Niinisalossa - yle.fi


Niinisalon koiratarhahanke vuoden koirateko - puolustusvoimat.fi

Huomenna meillä alkaa teoriaopinnot liittyen koiriin. Lisäksi ollaan vanhan miehistön mukana koirien lenkityksissä ja tarhojen siivoamisissa. Parin viikon päästä saadaan kuulemma omat nimikkohurttamme ja ensimmäinen leirikin on jo tuloillaan. Voisi melkeinpä todeta, että hyviä hommia luvassa! Kiinostus ja motivaatio huipussaan, malttamattomana jään odottamaan mitä kaikkea pääsen oppimaan ja tekemään.

Lauantaina viiniä keskellä päivää koska TJ200!
Anna Abreu sotilaskodin viihdeillassa.
Lomillahan saa syödä jätskii aamupalaks eiks nii?
Ihana pikkumytty :3

maanantai 25. elokuuta 2014

Satakunnan Kansa 23.8.2014

Satakunnan Kansan etusivu lauantaina 23.8.2014:

Satakunnan Kansa 23.8.2014

Toki tiesin, että pääsen lehteen koska olin perjantaina antanut toimittajalle haastattelun ja suostunut kuvattavaksi. Mutta etusivu + melkein aukeaman kokoinen juttu.. Hiukan yllätyin, hyvällä tavalla onneksi!

Satakunnan Kansa 23.8.2014

Artikkelin teksti hiukan helppolukuisammassa muodossa, mikäli joku tahtoo sen lukea:

"Perheen nuorin tytär vannoi puolustavansa Suomea. 

Alokaskaudella tutuksi tullut tupa vaihtuu, kun tupatoverit siirtyvät uusiin tehtäviin.

KANKAANPÄÄ Niinisalon varuskunnan 1. patterissa käy kuhina valapäivän aamuna. Tuvat on siivottu edellisenä iltana moneen otteeseen. 
Valapäivänä lattialta ei pitäisi löytyä edes hiekanmurenta. Myös alokkaiden kaappien tulee olla erityisen siistejä, jotta ne voi näyttää vanhemmille ja muille valapäivän vierailijoille. Kaikki on valmista. Tuvan B111 naisalokkaat odottavat lähtökäskyä lippukentälle. 
Alokas Ida Leinon perheenjäsenet ottivat vapaata töistään, jotta he pääsevät aamupäivällä järjestettävään valatilaisuuteen. Äidin, isän ja siskojen lisäksi paikalle on saapuvat kummivanhemmat ja kaveri isineen. 
–Olen ainoa sisaruksista, joka suorittaa asepalveluksen. Siksi näin iso porukka tulee katsomaan valaani. 
 Kun Leino kertoi harkitsevansa inttiin lähtöä, äiti huolehti tyttärensä koulusta ja koirista. Isä oli innoissaan. Koirille löytyi hoitaja, ja koulu odottaa. Nyt Leinolla on myös uusi puheenaihe isän kanssa. 
 –On onni, että perhe on kannustanut. Jos he olisivat sanoneet, että en pärjää, en olisi lähtenyt armeijaan. 
Armeija on kiinnostanut hoitoalaa opiskelevaa Leinoa siitä lähtien, kun hän löysi netistä kurssin, jonka tarkoituksena oli tehdä intti tutuksi naisille. Kun opiskelu alkoi kyllästyttää, valinta oli helppo. 
–Päätin pitää välivuoden, ja tässä sitä ollaan. 
Vapaaehtoiseen asepalvelukseen kuuluu 45 päivää, joiden aikana voi perua päätöksensä asepalvelukseen astumisesta ilman pätevää syytä. Viimeinen katumuspäivä oli Leinolle merkittävä etappi. 
–Silloin ajattelin, että nyt täältä ei enää noin vain lähdetä. Siksi sotilasvalan vannominen tuntui Leinosta vain hienolta muodollisuudelta. Päätös oli tehty jo, kun katumusaika loppui. 
Porilaisen Leinon alokasaika on mennyt nopeasti. Kun alkujärkytys väistyi, armeijan tapoja miltei ikävöi. 
–Lomilla kukaan ei käske syömään. Sitä melkein kaipaa. 
Vaikka Leino kestää hyvin komentelua ja kuria, hän ei silti väitä olevansa aina kaikkein särmimmästä päästä. Toimistosta hän ei ole kertaakaan lentänyt ulos, mutta arvonimien kanssa tulee joskus hapuiltua. 
–Sekoilen edelleen arvonimissä, koska ne pitää sanoa niin äkkiä ja on herraa ja rouvaa. En silti ole sanonut kenraalia vahingossa alikersantiksi. 
Peruskauden jälkeen alkaa palvelus sotakoiraohjausmiehistössä, eli juuri siellä minne Leino halusi. Leinoa kiinnostaa sotilaallinen ura. Rajavartijan työssä koiraohjauksesta olisi hyötyä.
–Mietin, että haluanko aliupseerikouluun, mutta nyt olen tyytyväinen. En näe itseäni karjumassa, vaan paremminkin koiramiehistössä lenkittämässä koiraa. 
Leinolla on kotiutumiseen saakka aikaa miettiä, kiinnostaako rajavartijan ura tosissaan. Ainoa harmi alokaskauden loppumisessa on se, että tupa ei pysy samana. Naisalokkaiden omat inttijutut eivät Leinon mukaan eroa poikien armeijatarinoista. Myös tytöt pukevat lakanat toogaksi ympärilleen pelleillessään illalla tuvassa. 
Leinon mielestä armeija on vielä miesten maailma, mutta naisilla on siellä sijansa. 
–Meidän tuvassa kaikki sulautuvat miesten maailmaan. Emme ole mitään neiti näpsäköitä, Leino kertoo."

Pärstäni esiintyi myös SK:n nettisivuilla olleessa valauutisessa. Sama kuva löytyi hetken päästä myös Riemurasiasta otsikolla "Baretit kunnossa".. Porukka ei kai ihan ole hiffannut, että käskyllä "Lakki. Päähän.", se lakki vain isketään siihen päälaella eikä sitä aleta asettelemaan. Oma lätsäni on onneksi edes sinne päin..
http://www.riemurasia.net/kuva/Baretit-kunnossa/146904 

Kuva: sk24.fi

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Niinisalon Tykistöprikaatin sotilasvala 22.8.2014

"Minä N.N. lupaan ja vakuutan
kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä,
olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.
Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.
Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.
Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.
Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.
Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää."


Perjantaina Tykistöprikaatin alokkaat vannoivat valansa/vakuutuksensa ja meistä tuli tykkimiehiä tai jääkäreitä. Itse ylenin tykkimieheksi, vaikka en tule armeijassa oloni aikana koskaan edes koskemaan tykkiin, loogista!
Valatilaisuus oli kyllä hieno ja juhlava. Yleisöä oli saapunut paikalle yli 4000, joiden joukossa myöskin minun vieraanani olleet äiti, isi, isosiskoni, kummini, ystäväni sekä hänen isänsä. Oli mahtava päästä esittelemään omaa tupaani sekä kaappiani läheisilleni ja näyttää heille millä tavalla olen aiemmat 7 viikkoani viettänyt ja mistä tulen vielä seuraavat 206 aamua heräämään.






Kuten vänrikkimme sanoi, mikään ylennys ei ole voimassa ennen kuin se kastetaan. Suuntasimme siis porukalla Poriin, korkkasimme pullot ja juhlimme tuoreina tykkimiehinä sekä jääkäreinä (oli meillä mukana myös ei-niin-tuore jääkärialikki sekä vm. 2012 tykkimies). Aamulla oli hiukan tukka kipeenä, mutta se kuulunee asiaan ;)

tiistai 19. elokuuta 2014

Dreams come true


Sain eilen kuulla ihan loistavia uutisia: pääsin sotakoiranohjaajaksi. Hiukan tuntui epätodelliselta, kun yksikkömme päälikkö totesi "ja Leino on valittu koirapuolelle".. Olen niin innoissani!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Viikko 6 - onko meistä taistelijoiksi?

Pitäisikö jälleen kerran todeta se sama kliseinen "taas on viikko mennyt ja pian takaisin kassulle", jonka totean jokaisen postauksen alkuun? Pitäähän se paikkansa kyllä taaskin, lomat loppumetreillään ja kohta hurautan itseni taas kotiin kassulle. Ennen sitä kuitenkin kuudennen viikon kuulumisia:



Alkuviikosta meillä oli jännät hetket käsillä, kun tuli aikaa todistaa oppineensa jotain edellisten viiden viikon aikana. Meille pidettiin tst-rata, jossa arvioitiin taistelijan perustaitoja, sekä asekäsittelyrata ja muutama johtajatehtävärasti johtajataitojen kartoittamiseksi. Kyseessä oli ihan perusjuttuja, niitä joita ollaan harjoiteltu moonta kertaa ennenkin: eteneminen vihollisuhan alla, toiminta vihollisen kohdattaessa, suojautuminen epäsuoralta tulelta, ensiavun antaminen, suojeluhälytykseen ja -varoitukseen reagoiminen, häiriön poisto aseesta, telamiinan asettaminen, kevyen kertasingon käyttäminen, käsikranaatin heittäminen, aseen kenttähuollon tekeminen.. Ihan perussettiä siis. Itselläni meni radat paljon paremmin kuin osasin odottaa, sain sekä tst-radasta että asekäsittelyradasta pisteitä 11/12.. En siis olekkaan ihan surkea, vaikka tälläinen säälittävä erinäisillä vapautuksilla varustettu ruikuttaja joidenkin johtajien mielestä epäilemäti olenkin.


Tosiaankin, jouduin taas kerran lampsimaan varuskuntasairaalaan valittamaan kipeästä jalastani. Pääsin jälleen lääkärille, joka pisti minut varmuuden vuoksi röntgeniin rasitusmurtumaepäilyn vuoksi. Jalasta ei onneksi löytynyt mitään luustollista vikaa, vaan lääkäri epäili pohjelihaksessa olevan jokin repeämä, joka on päässyt vuotamaan ja tämän takia kipeyttää kinttua. Sain pyytämällä vmtl:n tilalle vapautuksen juoksemisesta kivun mukaan. Mielestäni on parempi osallistua koulutukseen ja jättää vain juoksemati, mikäli ei pysty siihen kuin se, että makaa vapautustaistelijana naamallaan tuvassa tekemäti mitään.. Tuo mielipide on kylläkin vain omani eikä kohtaa joidenkin johtajien ajatusmaailmaa sitten lainkaan. Sain kyllä niin paljon kuulla naureskelua ja pilkkaa tuosta juoksuvapautuksestani varusmiesjohtajilta, että olin jo kahta vaille menossa jollekkin isoherralle ilmoittamaan asiasta. Alkoi suorastaan vituttamaan tuollainen pellekäytös, ei johtajien kai kuuluisi naureskella alaistensa vapautuksille? Nää on näitä hetkiä, kun mietin millä perusteella sinne AUK:hon valittiin porukka...
Ehkä tuo jalka nyt on tullut jo hieman paremmaksi kuin muutama viikko sitten: käveleminen luonnistuu muulloin kuin aamulla oikein hyvin ja hyvissä buranahuuruissa jalka sallii jopa juoksemisen pehmeällä alustalla. Ilman särkylääkkeitä, kipugeeliä ja tukisidettä ei minun armeijastani tulisi kyllä yhtään mitään.. Toivottavasti tuo nyt paranisi ja äkkiä! P-kautta on enää pari viikkoa jäljellä enkä halua aloittaa E-kauttani rampana..

Maanantaina kävin vekosilla nauttimassa yhden SOLin
 Kävin perjantaina rästimässä ampumatta jääneen ampumataitotestin ja meni kyllä niin surkeasti! Sain tauluun 5 osumaa 12:sta ja hiukan harmitti. Toisaalta, olen melko kehno ampuja, joten parempaankaan en olisi pystynyt :D Eihän tuosta puutu kuin 6 lisäosumaa, että ois saanu kuntsarin!

Lähetin äitille inttitervehdyksen hänen synttäreiden kunniaksi
Lauantaina olikin sitten tosi hurja päivä! Ensin olin pe-la yönä päivystämässä klo 00-03, jonka jälkeen nukuin pari tuntia ja herättiin 5:30. Tunnin päästä herätyksestä oltiin koko yksikkö lippukentällä täystaisteluvarustuksessa venaamassa lupaa nousta autoihin, jotka veivät meidän Suomen toiseksi suurimmalle ampuma-alueelle P-kauden taisteluammuntoihin. Syötiin paikanpäällä pakkiaamiainen tahdilla mars mars, jonka jälkeen siirryttiin ekoille rasteille. Itselläni oli ekana vuorossa käsikranaatin heitto. Siis oikean käsikranaatin heitto. Jännitti muuten aika pirusti, kun aiemmat harjoitusheittoni ovat lentäneet jonkun 5-7metriä ja tuollaisen kovan käkrin vaikutusalue on jotain 15-20m :D Päästiin kuitenkin ensin viskasemaan kipsikranaatit harjoituksen vuoksi ja tosipaikan tullen heitin parhaan heittoni ikinä (onneksi!). Kranaatti jäi kohteesta muutamia metrejä, mutta muuten suoriuduin siitä kuulemma hyvin. Melkein voisi sanoa, että olen ylpeä itsestäni: en tappanut ketään ja uskalsin oikeasti heittää sen ja jopa ilman sokkaa :D

Pakkilounasta :|
Päivän kaksi muuta rastia olivat taistelijaparin puolustus- sekä hyökkäysammunnat. Saatiin lippaisiin kovia (eli ihan oikeita) luoteja ja päästiin paukuttamaan nousevia maalitauluja. Ensin puolustusasemista eli poterosta ja sitten hyökkäyksessä eli maassa rämpien. Siinä kohtaa ei voinut kuin luottaa itseensä ja taistelijapariinsa, ettei kumpikaan möhlisi ja ampuisi toiselle uutta persreikää (niinkuin kouluttajat aina sanovat).

"Taistelijaparinne on kaikki mitä teillä on, se on ainoa toivonne"
 Saatuamme taisteluammunnat pakettiin, lähdettiin autoilla takaisin kassulle ja meikäläinen ainakin simahti sinne kuorma-auton kyytiin välittömästi. Hiukan alkoi painamaan ne muutaman tunnin yöunet siinä vaiheessa :D Äärettömän nopean henkilökohtaisen huollon (ei ihan keretty edes käsiä pesemään), pakkipäivällisen ja taisteluvälinetarkastuksen jälkeen päästiin vihdoinkin lomille. Kello oli lauantaina jotain 17:30.. Eipä kauheesti naurattanut tieto siitä, että takaisin pitäisi palata melkeinpä tasan vuorokauden kuluttua :D
Sain onneksi autoa lainaksi, sillä myöhäisen lomillepääsemisen vuoksi lomakyytejä ei ollut. Samallahan sain kuskattua myös 4 muutakin Poriin jatkoyhteyksien läheisyyteen.

Maisemakuva oikeen
Alunperin minulla ei ollut yhtään mitään suunnitelmia huikean pitkän lomani ajaksi, mutta lopulta löysin itseni siskoni ja ystäväni seurasta olutjuhlilta (aika perusminä taas :D). Sunnuntaina käytiin vielä ravintolapäivän kunniaksi syömässä Unicefin kanttarellikeittoa, nam!

Nyt on särmä baretti! Tulikuumalla vedellä särmätty.
 Ensi viikko on melko lepi, vain yksi taisteluharjoitus (p-kauden viimeinen käsittääkseni!) ja lopun aikaa valaharjoittelua, oppituntia ja liikuntakoulutusta. Perjantaina on se kauan odotettu vala, jonne on tulossa minun osaltani ainakin puolisukua.. hups :D Sitä odotellessa!
Sain muuten varmuuden voimankäyttökurssin läpäisystä ja siitä, että p-kauden jälkeen minua odottavat sotilaspoliisin tai sotakoiranohjaajan hommat! Olen niiiin onnellinen ja tyytyväinen tähän tietoon!

Mun kaapissani asuu koala :3
Loppukevennyksenä ehkä paras biisi ikinä :D

"Nyt poika tetsaa, se syöksyy, se tukee ja huutaa:
ei pakissa samppanjaa! Meidän poika ei kotiudu koskaan
Nyt poika tetsaa, se veksissä vemppaa, se härvää,
punkkaansa särmää, meidän poika ei kotiudu koskaan."



keskiviikko 13. elokuuta 2014

Muutama inttivaatekuva

Käytiin kaverini kanssa kuvailemassa hiukan inttikuvia lauantaina. Harmi vain, että aurinko kerkesi laskemaan turhan matalalle, eikä valoa tuntunut riittävän oikein millään.. Melko huonolaatuisia otoksia siis jäi käteen. Eikä kameran edessä heiluminen tunnu enää yhtään niin luontevalta kuin ennen.. :D





Eipä näkynyt aamuille loppua tähystelyistä huolimati ;)


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Viikko 5 - mosaleiri

Haikea kuva viime sunnuntailta, kun jouduin palaamaan voimankäytönkurssilta takaisin omaan yksikkööni.. Byhyy :D

 

Taas on yksi viikko takana ja kohta on jälleen aika palata kassulle. Tämä viikko on ollut intin raskain koska meillä oli mosaleiri eli 3 yötä metsässä vähillä unilla ja huippuhelteessä. Oli melkoinen voittajafiilis perjantaina puoli neljän aikaan, kun tajusin olevani yhä hengissä ja pääseväni lomille! Nämä viikonloppuvapaat olivat todellakin ansaitut, olin meinaan niin hajalla, kun pääsin leiriltä kassulle :D

Leiriostoksia sotkusta!

Yhtäkään kuvaa ei leiriltä jäänyt muistoksi, koska en halunnut tärvellä kännykkääni metsässä ja jätin sen suosiolla kolmeksi vuorokaudeksi lepäämään tupaan. Ilman kuvia siis hiukan höpöttelyä tuosta ns. hajoamisleiristä.
Lähdettiin tiistaina alkuillasta rekoilla leiripaikalle, joka sijaitsi n. 14km päässä kasarmilta. Saatiin poikkeuksellisesti matkustaa rekoissa niin, että sivupressut olivat auki (ulkona oli tosiaan sen perus 30-asteen helle, oltais paahduttu kuoliaaksi sinne konttiin muuten..). Toisaalta oli ihan mahtavaa istua kyydissä ja katsella maisemia, mutta ajatus siitä, että se koko matka joudutaan marssia takaisin perjantaina, oli melko järkyttävä. Perille päästyämme jakauduttiin telttaryhmiin ja pistettiin kamat kuntoon. Minun teltassani majoittui yhteensä 11 sotilasta, joista olin ainoa nainen. Olihan se aluksi hiukan pelottava ajatus, miten mahdan pärjätä pelkkien jätkien kanssa, mutta koska armeijaanhan sitä ollaan tultu niin siitä oli vain selvittävä. Eipä kauaakaan mennyt, kun tajusin miten hyvään ryhmään olinkaan päässyt: jätkät ottivat meikän heti osaksi  porukkaa eikä tullut yhtään ulkopuolinen olo.
Kauhian tarkkaan en enää edes muista mitä leirillä tehtiin, heti ekana yönä nukuin parissa erässä yhteensä kolme tuntia ja väsymys painoi jo siitä eteenpäin. Kaivettiin ainakin poteroita, harjoiteltiin asemiin menemistä melkoisen haipakkaan ja päästiin tekemään "oikeita" hyökkäyksiä lippaan täynnä paukkupatruunoita.
Jälkeenpäin mietittynä leiri oli ihan mahtava ja sieltä pois jääminen olisi harmittanut ihan sikana. Minulle meinasikin käydä niin, etten olisi päässyt mukaan mikäli en olisi käynyt sähläämässä vapautuksiani muutamaa tuntia aiemmin. Sain nimittäin veksistä 5 päivää VMTL:ää jalkani takia, mutta kävin tiistaina siellä uusiksi keskustelemassa lääkärin kanssa. Mielestäni tuo täysvapautus kaikesta marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta oli turhan suuri vapautus, koska pystyin ihan hyvin kävelemään kipeellä jalalla, vain juokseminen ja repun kantaminen tuottivat tuskaa. Lopulta saatiin lääkärin kanssa räätälöityä juuri sopivat vapautukset minulle enkä joutunut VMTL:n takia jättää leiriä väliin:


Perjantaina, nukuttuamme 3 yötä TODELLA huonosti ja vähäisesti ja sykittyämme useampi vuorokausi ihan hulluna, tuli eteen se paljon pelätty 13km marssi takaisin kassulle... Itselläni oli onneksi se onni, etten joutunut kantamaan reppua. En varmaan olisi koskaan päässyt perille se selässä. Pelkässä tetsarissa, kypärässä ja rynkyn kanssakin tuo matka oli melkoisen voimia vievä.

Viikon avainsanoina olivat väsymys, kipu ja kuumuus. Kotiin päästyäni rupesin tarkastamaan damageja ja tajusin, että jalkani ovat niin rakoilla ja turvoksissa, etten saa mitään muita kenkiä kuin crocsit jalkaani :D Minulla oli myöskin hitsannut sisäreidet hajalle.. En edes tiennyt että sinne voisi tulla hiertymä :D Viikonloppu siis kului itsensä kasaamiseen, jalkojen hoitamiseen ja nukkumiseen. Ehkä taisin hiukan myös herkutella ja viettää laatuaikaa äiteen luona :)

eka asia, kun pääsi lomille: HESE!

kunnon jätskimätöt hyvässä seurassa, nam!

Koirakatras kyläilemässä äitin luona. Äitin kääpiöpinseri Elvis, minun manetoni Vila ja Ratita sekä siskoni chihu Rhea
Ensi viikolla selviää, läpäisinkö voimankäyttökurssin. Hiukan jännittää!!

maanantai 4. elokuuta 2014

Veksissä venailua

Eilen loppui voimankäyttökurssi, mutta läpäisystä ei ole varmuutta.. Eikä myöskään siitä, koska asian saisi tietää. Eilisissä soveltamista vaativissa tilanneharjoitteluissa onnistuin mokaamaan patukalla lyömisen ja nyt hiukan pelottaa mikä lie kohtaloni: hylätty kurssi vai tukiopetuksen kautta hyväksytty.. Pitäisi vain malttaa odotella rauhassa tietoa vaikka jännittää ja pelottaa ihan sikana :|


Tällä hetkellä istuskelen varuskuntasairaalassa lääkärijonossa. Venailin sairaanhoitajalle pari tuntia ja pääsin lääkärijonoon sijalle 15 :D hetken saanen vielä istuskella.. Vasta neljä tuntia takana! Huomenna läksitään kuulemma mosaleirille, vaikka alunperin luulin leirin kestävän ke-pe eikä ti-pe.. Leirille meneminen on muuten ihan jees, mutta hiukan mietityttää nämä koivet. Ehkä lääkäri osaisi kertoa jotain valaisevaa infoa, kun ei kerran lepo auttanut.


Pikainen postaus tähän väliin, palataan asiaan viikonloppuna mikäli selviän leiriltä hengissä ja pääsen lomille :D



Penkit loppuivat kesken, niin paljon meitä vaivasia täällä on :P

perjantai 1. elokuuta 2014

Viikko 4 - voimankäyttökurssi




"Luojan kiitos on perjantai.." Soittivat meille keskusradiosta ennen kuin vapaa-aika alkoi. Mikäs tässä perjantaitaan taas täällä kassulla viettäen :D takana ihan huikee viikko ja edessä varmasti vielä huikeempi viikonloppu. Voimankäytönkurssi on ollut täyttä parhautta! On päässyt tekemään aidosti mielenkiintoisia asioita todella hyvässä opetuksessa ja loistavassa ilmapiirissä. Kertaakaan ei ole kukaan tullut lyttäämään yhtään mistään vaan porukan henki on pysynyt korkeella ja kaikki on antanut vähintäänkin parhaansa. Mitä kaikkea ollaan viikon aikana tehtykkään? No harjoiteltu erilaisia kuljetus- ja hallintaotteita 30-asteisella urheilutalolla (eli vuodatettu litrakaupalla hikeä), harjoiteltu patukalla lyömistä oikein, oikeeseen paikkaan oikealla hetkellä, käskytetty "sotilaspoliisi! Pysähdy tai käytän voimakeinoja!", käsiraudoitettu, tehty turvallisuustarkastuksia, harjoiteltu oc-sumuttamista ja nähty sotakoiranäytös.

Viikon kohokohtana kuitenkin tiistainen oc-altistus, joka kylläkin sillä hetkellä tuntui elämäni kurjimmalta tovilta. Saatiin paprikasumutetta naamaan, jonka jälkeen meille määrätyt auttajat opastivat kivusta vaikeroivat, sokaistut ja henkeä haukkovat kohdehenkilöt vesiämpäreille saamaan apua. Se polte oli ihan käsittämätön, silmiä sattu aivan saatanasti eikä meinannu saada henkeä. Tuossa tilassa ei voinu kuin tärisevänä ja puoliksi paniikkikohtauksen vallassa turvautua ventovieraaseen auttajaansa ja luottaa siihen, että hän opastaa mahdollisimman äkkiä vesipisteelle. Vesi ei kylläkään tuonut välitöntä helpotusta vaan kärvistely kesti noin vartin. Kun sietämätön kipu vihdoin loppui, naama oli aivan tulipunaisena, silmät turvoksissa ja vaatteet läpimärkinä.. Ei ollut häävi olo, mutta jälkeenpäin voisin melkein sanoa että oli sen verran ainutkertainen kokemus, ettei kaduta yhtään! :D

Viikonloppuna olisi vielä ohjelmassa soveltavia harjoituksia kaikilta osa-alueilta ja kirjallinen koe. Hiukan jännittää läpäisenkö tämän kurssin, koska sekään ei ole ihan itsestäänselvyys. Ainakin olen parhaani antanut ja kokeeseenkin jopa lukenut :D nyt kun saisi pidettyä hermot kurissa vielä "tositilanteissa" ja muistaa kaikki opittu!

Tämä viikko on ollut ehdottomasti tähänastisen intin paras ja halu päästä SKOI-puolelle on vain moninkertaistunut. Sormet ja varpaat ristiin, että pääsisin miehistöön!

Ystävistä parhain tuli moikkaa minnuu sotkuun eilen. Hiukan kyllä nolotti kun piti päästä kuuden jälkeen vapaalle ja olin sotkussa 19:20 koska yleinen sähläys.. Onneks gonaspol vm.2012 jaksoi venailla :)


Meillä on tällä väliaikaismajoituksessa toisen kurssilaisen kanssa yhteinen kaappi, joka on ehkä särmin ikinä....


LomaTJ7 ja ens viikolla paluu ryynäyksen pariin omaan yksikköön.....