sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Viikko 3 - vemppamuoto tutuksi

Kolmas viikko takana ja taas on kiirus kirjotella, jotta kerkeen ajoissa takaisin kassulle.. Lomat alkoivat eilen klo 15:00 ja tänään pitäisi olla kymppiin mennessä yksikössä. Hiukan tämmönen yhden päivän loma harmittaa, varsinkin kun alunperin huomisen piti olla vielä vapaa. Sain kuitenkin kuulla ilouutisen, että olen päässyt voimankäytönkurssille ja joudun saan palata lomilta jo tänään, koska kurssi alkaa heti huomisesta! Selvennyksesi vielä: voimankäytönkurssi tulee olla käytynä mikäli tahtoo sotakoiranohjaajaksi tai sotilaspoliisiksi. Mikäli kurssille ei pääse/sitä ei läpäse, joutuu heittää hyvästit noille koulutushaaroille. Ja minun suurin unelmani on juurikin tuo koirapuoli. Kakkosena sotilaspoliisimiehistö.
Intin ekasta päivästä lähtien olen toivonut saavani mahdollisuuden päästä tuolle voimankäytönkurssille. Hiukan pelotti, etten välttämättä pääse sille, koska olen ykköspatterissa ja kurssi järjestetään 3. jääkärikomppaniassa. Kaikenlaisen rumban jälkeen kuitenkin nimeni löytyi osallistujien listalta ja ilo oli meinaan katossa! Huomenna alkaa siis taas ihan uudet kujeet, kun irtaudun perusarjesta viikoksi ja pääsen pamputtamaan ja harjoittelemaan hallintaotteita sieluni kyllyydestä. Joudun kyllä muuttamaan muutamaksi päiväksi toiseen yksikköön, mutta luojan kiitos muutto ei ole pysyvä!

Edellisiltä lomiltaan kassulle palaava alokas.. Ilme kertonee kaiken :D



Toinen ajankohtainen asia on edellisessä postauksessa manitsemani jalkakipu. Tilanne ei parantunut yhtään ryynättyäni alkuviikon metikössä ja lopulta klenkutin torstaiaamuna varuskuntasairaalaan näyttämään pohjetta. Sairaanhoitaja ei asiaa sen enempää tutkinut vaan lätkäsi 3 päivää vapautusta marssi- taistelu- ja liikuntakoulutuksesta, tulehduskipulääkekuurin sekä kylmägeeliä mukaani. Olin jo valmiiksi tarkistanut, ettei loppuviikosta ole mitään elintärkeää toimintaa, joten uskalsin nuo vemppapäivät ottaa. Enpä olisi uskonut sitä helveksunnan määrää, jonka vapautustaistelijat saavat niskoilleen varsinkin alikersanteilta.. Intissä ei kannata olla vaivanen, ja jos on vaivaa niin sitä ei saa näyttää. Muuten joutuu pilkan- ja naurunkohteeksi joka välissä -,- Onneksi sentään jalkakipu helpotti, kun ei tarvinnut juosta muutamaan päivään. Ehkä se kaikki nöyryytys oli sen arvoista :D

Aloitin postauksen sunnuntai-iltana, mutta kello kulkee liian nopeasti enkä ehdi kirjoittamaan tätä valmiiksi. Jatkan näpyttelyä siis nyt maanantaina --> :)

Takaisin kassulla ja tänään alkoi voimankäyttökurssi. Päivän suurin haaste oli pysyä hereillä oppitunneilla :D huomenna alkaa käytännön harjoitteleminen, joten nukahtamati oleminen lienee helpottuvan. HuomIsen ohjelmassa on itseasiassa OC-altistus, eli pääsee kokemaan paprikasumuttimen ihanuuden omalla naamallaan.... Pelottaa! Ja aamupäivällä pitäisi olla myös valokuvaus, joten sormet ristiin että kuvaus on ennen sumutusta.. Muuten voipi olla melko mielenkiintoinen kuva tulossa, silmät ja naama tulipunasina :P

Taas hyppii jutut melkoisesti, mutta ajatuksen pitäminen kasassa tuntuu mahdottomalta.. Kirjoittelin eilen illalla, että jalka on nyt parempi, huijasin! Oli meinaa taas niin kipiä heti aamusta lähtien ettei buranasta ole mitään apua ja käveleminen tuottaa tuskaa. Tämän kurssin aikana en suostu menemään veksiin, joten koitan sinnitellä viikon verran ja käydä sitten vasta jos siltä tuntunee.. Hiukan alkaa pelottaa, kun porukkaa tippuu jalkavaivojen takia kyydistä, en tahtoisi itse olla yksi niistä jotka saa lykkäyksen rasitusmurtuman tms takia :(

Saatiin nimilaatatkin! En oo enää tuntematon sotilas :) ja tasku melkein kiinni..


Sisko ukkeleineen kävi moikkaamassa minua viime viikolla. Ihanan piristävää, kun vaivautuvat tänne asti tulemaan ja sain tuliaisena hiukan tykötarpeitakin.


Meikäläinen sotkun pihassa :D


Lauantaina muut lähtivät esteradalle ja minä jäin vemppailemaan yksikköön. Kerkesin siivoilun lomassa plankkaamaan maiharitkin oikein huolella. 


Lomille päästyäni lauantaina käytiin Yyterissä yöpiknikillä. Muuten ihan jees, mutta hiekkaa oli joka paikassa, tuli vilu ja tälläkin hetkellä kutisee nuo miljoona hyttysenpuremaa :D


Vielä hetken saa rötväillä ennen päivällistä. Näytti olevan kebabkiusausta tarjolla.. Ehkä mä käyn illalla sotkussa syömässä tai jotain :D lomaTJ joko 11 tai 18 O_o


11 kommenttia:

  1. moikka ! kiva tää sun blogi :) oon itekkin myös miettinyt inttiin lähtöä, mutta jotenkin pelottaa se, että en tiedä mistään mitään. toisena pelkona myös se, että miten tulisin pärjäämään siellä. jään innolla seuraamaan sun inttitaipaletta <: ! Tsemppiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Älä huoli, intissä kyllä kerrotaan kaikki mitä pitää osata ja ainahan voi mokatessaan turvautua siihen, ettei asiaa ole opetettu eikä sitä voinut tietää :D Itse lähdin inttiin melko huonokuntoisena verrattuna moniin muihin naisiin ja toistaiseksi olen (juuri ja juuri) pysynyt keskitasoisten perässä :) Eli kyllä siellä pärjää jos vaan haluaa :)

      Poista
  2. miltä sumute tuntui ? muista venytellä jalkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sumute oli aivan järkyttävä, siitä kerroinkin lisää seuraavassa postauksessa :)
      Venyttely olisi kyllä tosi tärkeetä jos joskus a) kerkeisi b)muistaisi c)viitsisi :D

      Poista
  3. Tsemppiä! Sun blogia on hieno seurata niinkun viimeksikin sitä kommentoin =)

    VastaaPoista
  4. Lomat kannattaa käyttää totaalilepoon, kasarmilla taas on erittäin tärkeää saada nukuttua hyvin yöt, mitä aikaisemmin saa unta sen parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Itse olen koittanut saada unta palloon sen 8h yössä vaikkei se läheskään aina onnistu...

      Poista
  5. Hei vaan sinne helteiseen inttiin!:) Hienoa että päätit käydä intin.Ota siitä kaikki hyöty irti
    äläkä vain "suorita" sitä. Harkitse pv:tä myös työpaikkana!
    Ota toiminnallisia kuvia naisista intissä. Tee tuubiin video.
    tsemppiä! :)

    http://www.youtube.com/watch?v=WA0_p0gyGZ8&list=UUcr_scPBzDBluTV4xyMI0RA

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti koipi tulee kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti kans toivoisin, mutta huonolta näyttää :|

      Poista