keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Mitä intti opetti?

Liki yhdeksän armeijassa vietettyä kuukautta väkisinkin muuttivat minua ihmisenä, ja sitäkin enemmän siellä oppi uusia asioita niin itsestään kuin ympäröivästä maailmasta. Rupesin miettimään, mitä kaikkea minä intissä sitten opeinkaan ja päällimmäisenä tulivat mieleen nämä tärkeät ja ei-niin-tärkeät asiat:

Armeijassa opin:

- Sitä pystyy vaikka ja mihin jos vain tarpeeksi uskoo itseensä.
- Rajojen rikkominen ja unelmien toteuttaminen kannattaa aina.
- Paljon uutta koirien käyttäytymisestä, harrastusmahdollisuuksista ja ylipäänsä kaikesta koiran hommaamisesta sen menestyksekkääseen kouluttamiseen.
- Kaikista ei tarvitse tykätä.
- Ja kaikkien ei todellakaan tarvitse tykätä minusta!
- Sanomaan asioita "päin naamaa", välillä turhankin kärkkäästi kylläkin..
- Ilman meikkiäkin minulla on ihmisoikeudet ja lupa kulkea julkisilla paikoilla, eikä jokainen vastaantulija ehkä ajattelekkaan, että onpas ruma tyttö.
- Joka suuntaan töröttävä 7-haaraisista koostuva ylilikainen tukkakaan ei vie oikeuttani olla olemassa.
- Suihkuun pääseminen viikon harjoituksen jälkeen on aika hieno fiilis.
- Ystävät ja yhteishenki ovat upeita asioita.
- Kylmään ei kuole, vaikka siltä tuntuukin.
- Eikä myöskään nälkään.
- Saatikka sitten vitutukseen!
- Polkupyörä on ihan ok, vaikkei siinä olisi jarruja tai satulaa, jolla pystyy istumaan.
- Hiihtäminen on oikeastaan aika kivaa.
- Villaset sukat todellakin ovat paremmat kuin puuvillaiset.
- Rakon sisälle voi tulla toinen rakko.
- Hukkuneet tavarat kyllä löytyvät jostain, ne eivät siirry toiseen ulottuvuuteen.
- Perheeni tulee aina olemaan tukenani, vaikka tekisinkin aivan älyttömiä päätöksiä.
- Nukkuminen onnistuu ihan missä olosuhteissa ja asennossa tahansa kunhan on tarpeeksi väsynyt.
- 10km ei ole matka eikä mikään kävellen.
- Puuro on hyvää.



17 kommenttia:

  1. Hahhaah, intistä oppii siis aivan loistavia asioita ;)

    VastaaPoista
  2. pystyn niiiiin samaistumaan noihin!!! :D itellä velä 49 aamua jäljellä ja sitten vänrikkinä reserviin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, huikeaa! Naisvänrikit herättävät minussa suurta arvostusta :)

      Poista
  3. Heeei miten teillä katsottiin kuntotestissä punnerruksien oikea syvyys? Pitikö esim. pari nyrkkiä rintakehän alla? Ja onko niissä jotain muuta huomioitavaa. Tietäs vähän onko itellä tarpeeksi oikea tyyli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virallisesti sinne rinnan alle laitetaan vissiinkin vain yksi nyrkki (eli tooodella alas saa mennä). Meillä ei kyllä niin tarkkaan sitä katsottu, onneksi!

      Poista
  4. Voi vitja, menipäs se aika nopiaa. Piti lukee tätä sinun blogii, mut se sit vaan unohtui :). Oonki nähny sinut pari kertaa uimassa, yhen kerran Meri-Porissa ja toisen kerran tässä ihan lähiaikoina keskustan hallissa, kun oltiin pikkuneidin kanssa uimassa, oisko ollu viikko sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauska kuulla, että olet tunnistanut minut :)

      Poista
  5. Saiko naiset tehdä ns naisten punnerruksia kuntotesteissä vai laitettiinko tekemään kunnon miesten punnerrukset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tekevät normipunnerruksia eli niitä "miesten". Arvostelutaulukko vain on hieman helpotettu naisilla :)

      Poista
  6. Hei! Kun hait armeijaan niin tulostitko vain netistä lomakkeet ja täytit käsin? Ja lähetit sitten vain postiin?

    VastaaPoista
  7. Sulla on suunnilleen samanmittaset hiukset ku mulla, niin oon miettiny että mitenkä se nutturan teko oikein onnistuu :D Ite pidän melkeen aina auki hiuksia.. Jos on postausintoa niin voisitko vaikka oikein kuvien kera selittää miten niitten hiusten kanssa pärjää intissä? :) T. Heinäkuussa palvelukseen astuva nainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmissa on ollut tuollainen nutturapostaus jo jonkin aikaa, mutta ikinä en onnistu muistamaan asiaa ja samaan käsiini ketään kuvaamaan nutturoitani samaan aikaan :D Yritän skarpata ensi viikonloppuna!

      Poista
  8. Hei! Olisin hakemassa naisten vapaaehtoiseen palvelukseen ja haluisin kysyä että miten pääsee sotakoira ohjaajaksi? Mitä papereihin kuuluu kirjoittaa ect? Ja jos vaan sulla on aikaa/jaksamista/kiinnostusta niin voisiko sun kanssa jutella ja kysellä esim facessa ect? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, pistä vain viestiä naamakirjassa niin vastailen kyllä :) Ida Leino on nimi ja profiilikuva on mustavalkoinen :)

      Poista
    2. Hei! Laitoin sulle yv.tä muutama päivä sitten, et oo varman huomannu :D

      Poista